torstai 28. huhtikuuta 2011

Herkkuja blenderistä

Ilta-Sanomissa oli muutama päivä sitten sivun verran Jani Toivolan smoothie-reseptejä. Teki mieli kokeilla niistä suurinpiirtein jokaista, mutta koska kärsin edelleen vakavanpuoleisesta mangomaniasta, maisteluun pääsi ensimmäiseksi Almond Dreamiksi nimetty juoma. Muuttelin reseptiä hieman sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään ja vähensin hieman manteleiden määrää. Annos riittää kahdelle, vaikka minä kyllä yleensä vetelen koko satsin naamaan yksin, sillä ruokakunnan miespuolinen edustaja ei ole vielä päässyt sisälle smoothie-maailmaan. Eikä tee tiukkaakaan!

Mango-mantelismoothie

1 mango
1 banaani
0,5 dl manteleita
1 dl soijajogurttia
1-2 dl kauramaitoa (tai jotain muuta kasvismaitoa maun mukaan)

Ainekset blenderiin ja sekaisin! Mangon kuorimisessa kannattaa olla tarkkana, sillä kuoret sisältävät paljon torjunta-ainejäämiä (jollet sitten onnistunut löytämään luomu-mangoa).


sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Parsaa!

Kaupasta saa taas parsaa! Se jos mikä on varma kevään merkki. Kun näin nuo ihanaiset vihreät varret, keksin äkkiä vaikka kuinka monta makoisaa parsaruokaa: parsakeitto, grillattu parsa, parsaa voin kera. Tänään kokeiluun pääsi kuitenkin oma lempparini, eli parsarisotto.

Tässä risotossa parsa pääsi oivaan seuraan sitruunan, timjamin, valkoviinin ja parmesaanin sekä jokerina Philadelphia-juuston kanssa. Ohje on alunperin täältä, mutta muokkasin sitä hieman.

Parsarisotto kolmelle suursyömärille tai neljälle vähän pienempään annokseen tyytyjälle

nippu parsaa (n. 400 g)
sipuli
3 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
7 dl kasvislientä
1,5 rkl voita
40 g parmesanjuustoa
2 rkl Philadelphia-juustoa
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunamehua
tuoretta timjamia
suolaa
pippuria

Pese parsa, poista tyven puumainen osa ja viipaloi loppu renkaiksi. Jätä nuput erilleen odottamaan. Silppua sipuli pieneksi ja kuullota sitä miedolla lämmöllä oliiviöljyssä. Lisää riisi ja sekoita. Lisää valkoviini ja anna sen imeytyä kokonaan riisiin koko ajan sekoittaen. Kun viini on imeytynyt, lisää parsapalat nuppuja lukuunottamatta ja sekoita. Ala lisätä kasvislientä pari desiä kerrallaan ja muista hämmentää jatkuvasti. Odota aina, että neste on imeytynyt kokonaan riisiin, ennen kuin lisäät uutta lientä. Jatka tätä puolisen tuntia, kunnes kaikki kasvisliemi on käytetty ja imeytynyt riisin joukkoon. Heitä nuput sekaan kypsentämisen loppuvaiheessa. Lisää lopuksi sitruunankuori ja -mehu, juustot ja voi. Mausta suolalla, pippurilla ja tuoreella timjamilla. Maistuis varmaan sullekin!:)





torstai 21. huhtikuuta 2011

I Love Mangoes!

Eiliseltä kauppareissulta tarttui mukaani pari kypsää mangoa. Toinen mangoista päätyi aamuiseen tuorepuuroon porkkanan ja aprikoosin kera ja toinen, noh se meni parempiin suihin. Mangoissa näet piilee minun kohdallani pienoinen ongelma: niihin tulee himo ja ne suorastaan täytyy syödä kaikki kerralla!

Aurinkoinen tuorepuuro

1 mango
1 porkkana
3 kuivattua aprikoosia
kourallinen rusinoita
kourallinen liotettuja kurpitsansiemeniä
loraus luomukauramaitoa

Heitä ainekset blenderiin ja sekoita sopivaksi puuroksi. Ripottele päälle luomumysliä. Porkkana kannattaa muuten pilkkoa aika pieneksi, jollet sitten omista hyvin tehokasta blenderiä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Alkuun

Kirjoitan tässä blogissa sekä ruoasta että ilmiöistä sen ympärillä. Uskon itse mahdollisimman aitoon ja terveelliseen ruokaan, jonka mummonikin tunnistaisi syötäväksi. Pyrin käyttämään luomutuotteita aina kun mahdollista ja täältä tulet jatkossa löytämään lähinnä kasvispainotteisia reseptejä. Tosin muutama mereneläväkin varmasti mahtuu joukkoon mukaan.

Olen myös hyvin kiinnostunut raakaruokailusta, ja vaikken itse raakadieettiä (tai mitään muutakaan dieettiä sen puoleen) noudatakaan, ilmestyy tänne hyvin luultavasti raakaresepti jos toinenkin. Seurailen raakamaailman blogeja ahkeraan ja ruoan terveellisyys on maun lisäksi tärkeimpiä kriteereitäni arkiruokaa laittaessani.

Amerikkalaisen ruokagurun ja kirjailijan Michael Pollanin sanoin: "Eat Food. Mostly Plants." Siitä lisää jatkossa.