Rakastan vuohenjuustoa! Varsinkin lämpimänä, kun reunat ovat saaneet juuri sopivasti väriä ja juusto on ihanan pehmeää keskeltä. Jostain syystä en ole mikään ekspertti, mitä tulee vuohenjuuston paistamiseen kotioloissa, vaan juusto tuppaa helposti sulamaan muodottomaksi möykyksi. Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin, joten päättelin että yrityksiä on vain jatkettava. Tämänpäiväinen juustonpaisto onnistuikin jo vähän paremmin, vaikka paistoin sitä taas liikaa ja koko kiekko meinasi hajota mössöksi, ennen kuin sain sen taiteiltua lautaselle saakka. Maku oli kuitenkin varsin kohdallaan.
Hunajainen vuohenjuustosalaatti
100-150g vuohenjuustoa (mieluiten iso kiekko)
hunajaa
salaattia
avokado
päärynä
1/2 kurkku
kastike:
oliiviöljyä
hunajaa
omenaviinietikkaa
suolaa
pippuria
Laita uuni lämpeämään 250 asteeseen. Revi salaatti, pilko kurkku, avokado ja kuorittu päärynä ja sekoita salaattipediksi. Tee kastike sekoittamalla aineet keskenään niin, että oliiviöljyä tulee eniten, sitten hunajaa ja lopuksi loraus viinietikkaa. Sekoita salaatin joukkoon. Valele vuohenjuustokiekko molemmilta puolilta hunajalla ja paista muutama minuutti kuumassa uunissa. Aseta lämmin kiekko salaattipedille. Enjoy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti