Ruokalistalla oli rose-skumpan lisäksi kahdenlaista salaattia sekä ensimmäistä kertaa kokeilussa ollut katkarapumössö. Oma lempikesäherkkuni, jota meillä kyllä syödään myös jouluna, on sillikaviaari. Valitettavasti silli ei kuulu perheen toisen aterioitsijan ykkösvalintoihin, joten yritin sitten väsätä jotain samantyyppistä katkaravuista. Ihan hyvää siitä tuli, mutta koostumus olisi ehkä saanut olla vielä vähän kiinteämpi. Nyt pohjana oli paksu turkkilainen jugurtti, mutta smetana toimisi luultavasti vielä paremmin.
Jälkkäriksi tein omena-rahkapiirakan, josta tuli tuhti ja minun makuuni vallan mainio. Näillä eväillä siis kevättä kohti, hauskaa vappua kaikille!
Avokado-perunasalaatti kahdelle
1 avokado
5 perunaa kuorineen
basilikaa
ruohosipulia
sitruunanmehua
suolaa
pippuria
Keitä perunat, anna niiden jäähtyä ja paloittele sopiviksi. Alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin kuorimaan perunat, mutta minä syön (luomu)perunat mieluummin kuorineen. Pilko avokado ja sekoita hyvin perunoiden joukkoon. Avokado saa mennä mössöksi. Lisää sopivasti basilikaa ja vähän vähemmän ruohosipulia. Mausta sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla.
Tästä tuli mielestäni aivan oivallista ja resepti pääsee omien suosikkieni joukkoon. Salaattia voisi varmasti tarjota muissakin kesän juhlissa ja vaikka grilliherkkujen kera.
salaatteja
1-2 omenaa
rusinoita
parmesania
reilu kourallinen saksanpähkinöitä
hunajaa
currya
suolaa
kastike:
oliiviöljyä
sitruunanmehua
soijakastiketta
hunajaa
omenaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
Paahda saksanpähkinöitä kuumalla pannulla hunajan, curryn ja suolanripauksen kanssa. Kun hunaja on kokonaan sulanut, siirrä pähkinät jäähtymään. Revi salaatit. Meillä oli rucolaa ja tammenlehväsalaattia. Pilko omenat ja sekoita joukkoon. Tee kastike niin, että laitat listan alkupään aineksia enemmän ja loppupään vähemmän. Sekoita salaatin joukkoon. Kippaa lopuksi sekaan pähkinät, rusinat ja lastuttamasi parmesan-juusto. Tämäkin resepti löytyi täältä, mutta muuttelin sitä hieman sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään.
Katkarapumössö
1-2 dl sulatettuja katkarapuja
200 g luomua turkkilaista jogurttia
2 keitettyä luomukananmunaa
omena
1/2 punasipuli
1/3 maustekurkkua
ruohosipulia
tilliä
suolaa
pippuria
Sulata katkaravut. Keitä kananmunat ja muussaa ne. Pilko omena, sipuli ja maustekurkku ihan pieniksi palasiksi. Sekoita kaikki ainekset turkkilaiseen jogurttiin ja silppua sekaan vielä ruohosipulia ja reilusti tilliä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Omena-rahkapiirakka
pohja:
50 g sulatettua voita
1 dl kauramaitoa
1 luomumuna
1 dl raakaruokosokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 1/2 dl kaurahiutaleita
3 dl luomu täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Sulata voi. Sekoita keskenään voi, muna, kauramaito, sokeri ja sitruunankuoriraaste. Lisää kaurahiutaleet ja jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista uunin alatasolla 200 asteessa 7 minuuttia.
täyte:
500 g luomumaitorahkaa
2 luomumunaa
1 dl raakaruokosokeria
4 rkl sitruunanmehua
kanelia
Sekoita ainekset hyvin keskenään ja levitä esipaistetun pohjan päälle.
piirakan päälle:
1-2 ohueksi viipaloitua omenaa
kanelia
Asettele viimeiseksi omenanviipaleet rahkaseoksen päälle, niin että koko piirakka peittyy. Lisää vielä reilusti kanelia ja paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.
Piirakan ohje löytyi täältä, mutta muokkasin aineksia hieman, eli vaihdoin sokerin raakaruokosokeriin, maidon kauramaitoon ja vehnäjauhot täysjyvävehnäjauhoiksi. Marjat vaihtuivat omenaan ja sekaan lensi kanelia. Lisäksi tuplasin täytteen, kuten Unelias ehdotti ja hyvin onnistui!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti